info
yritys
historia tarina
galleria
cafeterassi
sisustuskauppa
yhteydenotto

Facebook

ALOITUSSIVULLE

HISTORIA

ML / Relandersgrund on rakennettu v.1886-1888 W. Crichton & Co. Turun Telakalla. Alus hinattiin asemapaikalleen Relanderinmatalalle. Rauman edustalla se toimi majakkalaivana kolmen vuosikymmenen ajan. Sota-aikana 1918 venäläiset matruusit upottivat sen Suomen etelärannikolle.

Rauhan tultua alus nostettiin ja kunnostettiin Tallinnassa. Relandersgrund sai uuden nimen Varamajakka 1 ja sitä pidettiin Ahvenanmerellä reservissä. Merenkulkulalaitoksen lopetettua majakkalaivastonsa, osa aluksista siirrettiin merenmittaustehtäviin.

Vuonna 1937 Relandersgrund riisuttiin majakkavarustuksesta ja nimeksi tuli MKH 3, merenmittaustukialus. Retkikunta antoi sille nimen Vuolle ja se toimi Saimaalla 40-vuoden ajan asunto- ja piirustussalilaivana.

Merenkulkulaitos luooui aluksesta ja se myytiin yksityiskäyttöön kelluvaksi kesähuvilaksi. Vuolle siirtyi yritysomistukseen, mutta kesken hinauksen se jätettiin Haminan Koirakarin romuttamon rantaan. Vuonna 1991 runko löytyi Sen Vuolle nimisenä konkurssipesältä.

Laivan historian selvittyä päätin palauttaa sen majakkalaivaksi. Kustannus syistä alus hinattiin Tallinnaan ja sen runko korjattiin Tallinnan Meretehtaalla. Kotkan Kantasatamaan alus saapui kesäkuussa 1995. Laivan sisäosat ja majakkatorni rakennettiin Kotkassa ja nimeksi palautettiin Relandersgrund. Helsinkiin alus siirrettiin syksyllä 2005. Suomenlinnan telakalla pohjaa uudelleen korjattiin talvikausina 2005-2006, 2006-2007 ja 2007-2008.

Helsingin Meritullintori on ollut majakkalaivan kotilaituri vuodesta 2006. ML / Relandersgrund on Suomen vanhin jäljellä oleva majakkalaiva ja kesällä 2012 sen sisäkannelle avattiin sisustuskauppa. Majakkalaiva on rekisteröity tuotemerkki.

TARINA

ML / Relandersgrund on Suomen vanhin jäljellä oleva majakkalaiva. Runko on rakennettu v.1888 ja se on yksi Suomen 15 aluksen majakkalaivastosta. Majakkalaivojen asemapaikat olivat vaarallisten ulkokarikoiden yhteydessä ja niiden tehtävänä oli varoittaa ohi kulkevia laivoja ja toimia luotsiasemina. Päivisin mastoissa oli pallot ja öisin varoittivat valot. Majakkalaivasta vastasi aluksen päällikkö eli majakkalaivuri. Lisäksi aluksella työskentelivät perämies ja konemestari, kansimiehet, sekä kokki ja emäntä. Sumusireeniä hoiti majakkalaivuri.

Löysin isäni Raimo Sepän vihjeestä majakkalaiva Relandersgrundin rungon Haminan koirakarin romuttamolta v. 1991. Vuolle nimisenä se lojui rantavedessä läpimätänä ja lohduttoman näköisenä. Kuultuani laivan alkuperäisen käyttötarkoituksen, halusin palauttaa sen, Jos ei entiselleen niin majakkalaivaksi kuitenkin. Sukutaustani on satamassa, laivoissa ja majakoissa. Kotkassa ja rajan taakse jääneessä Pitkäpaaden saaressa. Lukkarinrakkaus siis geeneissä. Kun ryhdyin tähän kunnostusprojektiin, museolaiva Kemi oli ainoa jäljellä oleva majakkalaiva. Olen tehnyt pioneerityötä, mitä tulee majakkalaivan palauttamiseen yksityisesti. Isäni kädentaidot, läheisten apu ja suuri talkoohenki mahdollistivat Relandersgrundin korjauksen. Ilman heidän apuaan ja uurastustaan olisi majakkalaiva jäänyt haaveeksi. Suuri kiitos siitä heille, osa jo edesmenneitä.

Vuonna 1992 lunastin rungon konkurssipesältä. Kotkan satama siirtyi Mussaloon ja kantasatama jäi tyhjäksi. Satamalaitos varasi paikan majakkalaivalle, mikäli projekti toteutuisi. Hietasen telakalta tehtiin arviot purku- ja runkotöiden laajuudesta. Kustannussyistä niitä ei voitu tehdä Suomessa.
Viro oli itsenäistynyt ja Tallinnan telakat käytettävissä. Urakkasopimus tehtiin Meretehtaan kanssa, joka oli aiemmin korjannut armeijan aluksia. Runko makasi romuttamolla, rantahietikossa, kivien päällä. Nousuvesi antoi odottaa ,eikä pakkosiirtoa voitu tehdä. Niitaten tehty ruostunut pohja olisi voinut revetä.

Talvi teki tuloaan, kevät saapui, vesi pysyi matalalla. Juhannusviikolla 1993 vesi nousi ja Relandersgrund hinattiin Tallinnan Meretehtaalle. Alkoi kunnostus-/ telakkajakso, joka kesti 1,5 vuotta aiottua kauemmin. Venäjän talouspakotteet, ministeriömuutokset, tulkin ammattitaidottomuus, vakuutusjärjestelmän puuttuminen itsenäistyneessä Virossa, muutamia viiveitä mainitakseni.
Uskomattomin ehkä, kun lopputarkastukseen pyydettiin, puuttui koko sisäkansi. Kesäkuussa 1995 tarpeelliset leimat olivat papereissa ja koitti paluuhinaus. Virolainen kapteeni miehistöineen päihtyneenä, lähdettiin matkaan. Seuraavana päivänä ei ehkä olisi saatu uusia leimoja. Kapteeni lohdutti ” Älä pelkä minä paljon vodka mutta automaattipilotti ”, kokki oli selvä. Hinaus meni hyvin ja valvoimme veljeni kanssa kannella koko yön. Aamulla saavuimme Kotkan Kantasatamaan, jossa vastassa olivat läheiset ja ystävät. Tallinnassa oli tehty purku-, kansi- ja pohjatyöt, mutta pitkittynyt urakka kostautui budjetissa.

Kesäkausi oli alkanut ja laivasta puuttuivat sisäseinät,myyntikoppi, keittiö, WC:t, sähköt, penkit, pöydät, ikkunat, irtaimisto ja MAJAKKA. Ympärivuorokautisella talkootyöllä Relandersgrund saatiin avatuksi meripäiville 1995. Kastajaiset vietettiin viikkoa aiemmin. Relandersgrund oli jälleen
Relandersgrund. Meripäivien jälkeen kausi alkoi olla päätöksessään. Edessä oli syksy ja talvi. Majakkalaivassa ei ollut aktiiviaikana toimintaedellytyksiä talvikaudelle, ei myöskään nykyisessä käytössään. Ensimmäinen varsinainen kesäkausi oli vuosisadan kylmin. Heinäkuussa sade piiskasi kantta ja vihmova tuuli oli syksyisen kylmä. Kymmenen vuoden ajan Relandersgrund toimi Kotkan kantasatamassa. Vuodet toistivat samaa kaavaa. Talvella ja keväällä huolto- ja kunnostustöitä, kesällä kahvila- ja ravintolatoimintaa. Meripäivät, syyshuollot ja pitkä talvi kuluineen.

Telakalta annettiin 10 vuoden takuuaika pohjamaaleille. Vuonna 2005 koitti aika uudelle maalaukselle. Tarkastuksessa selvisi, että laivan pohja oli ruostunut lähes puhki. Vettä tihkui läpi, eikä se kestäisi jäiden puristusta. Uutinen oli lamaannuttava. Pohja oli huonommassa kunnossa, kuin telakalle lähdettäessä. Telakka oli jättänyt ruostumista estävän sinkityksen   pois. 10- vuoden työ oli valunut hukkaan ja  edessä uudet mittavat kustannukset jo tehdystä työstä. Syksyllä 2005 Relandersgrund lähti silakkamarkkinoille Helsinkiin. Hinaus tehtiin mahdollisimman tyynellä kelillä. Pohja oli vaarassa revetä kesken hinauksen. Telakointi paikka saatiin Suomenlinnan ulkoaltaasta. Vesien laskettua karu totuus selvisi. Relandersgrundin pohja oli joiltain osin lähes pelkän maalikerroksen varassa. Kun hiekkapuhallukset aloitettiin, tulivat esiin ammottavat reiät. Hiekat rapisivat läpi ja päivä paistoi ruumaan. Koko pohja olisi vahvistettava.  Korjaus oli mittava ja apuun saapuivat taas läheiset ja ystävät. Lisäapua saatiin myös Majakkaseuralta ja Aker Yardsilta. Helsingin kaupungin myötämielisyydellä uusi kotilaituri saatiin Aleksanterinkadun päästä. Kotkaan emme voineet enää palata. Sähköt, vedet, kiinnityspollarit, hankimme toimintaedellytykset Meritullintorille. Kolmen talvikauden ajan korjasimme alusta Suomenlinnassa. Keväisin remontteja, uudistuksia, maalauksia. Talvisin taustatöitä Relandersgrundin hyväksi.

Seitsemäs kesäkausi Helsingissä on lopuillaan ja olemme avanneet sisäkannelle Majakkalaiva putiikin. Keväällä on tehty mittava sähköremontti. Koko järjestelmä uusittiin. Johdot, pistokkeet, jakokeskukset, sähköerotusmuuntaja ja uusi majakanvalo. Seuraavaksi  ovat vuorossa LVI:n, peräseinän ja -kannen uusiminen. Meri-ilmasto ja vuodenaikojen vaihtuminen ovat armottomia puu- ja rautapinnoille. Lisäksi pohjan kaaret ja loput pohjalevyt pitää uusia. Töitä siis riittää.

Relandersgrund on Suomen vanhin jäljellä oleva majakkalaiva ja se on osa merenkulun historiaa.
Korjaukset on tehty lainojen ja kahvilamyynnin turvin, usein on jouduttu korjauksia siirtämään. Vanhat laivat tarvitsevat jatkuvaa huolenpitoa ja työ Relandersgrundin eteen jatkuu.
Olen Kiitollinen läheisilleni, ystäville, kaikille hengessä mukana olleille, apuaan tarjonneille, myötämielisille virkamiehille, asiakkaille ja henkilökunnalle, jotka omalla panoksellaan Ovat tukeneet elämäntyötäni ja vanhan majakkalaivan säilyttämistä !

 

Susanna Seppä

ML / RELANDERSGRUND

 

ALEKSANTERINKADUN PÄÄSSÄ www.majakkalaiva.fi AT END OF ALEKSANTERINKATU